11.7.08

Mustikka-kookoskakku (maidoton, munaton)

Miehen 35-v päivän kunniaksi piti leipoa koko porukalle sopiva kakku. Totesin, että parhaiten meille sopii seuraavanlainen maidoton ja munaton mustikka-kookoshyytelökakku. Idean kakkuun sain allergia- ja astmaliiton sivuilla olevasta lakkakakun ohjeesta. Riisi ei meillä ole ruokalistalla, joten ideoin sen tilalle Helmi-perunasuurimoita. Myös lakat ovat hieman hintavia pakastealtaasta ostettuna, joten kakussa käytin sisällä pensasmustikoita ja säilykepäärynää. Mustikan maku sopii mielestäni hyvin yksiin kookoksen kanssa. Kakku pohjakaan ei ole sama kuin lakkakakussa. Kakku maistui hyvin ja ajoi mielestäni mukavasti synttärikakun virkaa :-) Kermakakkuun verrattuna oli tosin hieman kevyemmän oloinen maultaan eikä kookoskaan maistunut mitenkään liian voimakkaasti. Hieman enemmän makeutta olisi ehkä kaivannut.

Täytekakkupohja (maidoton, munaton)

4 dl sokeria
1 dl perunajauhoa+ 7 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 dl päärynämehua
200 g sulatettua margariinia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää neste ja sula margariini. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina uunipellille ja paista noin 20 min kuten kääretorttupohjaa paistetaan. Pellillisestä saa leikattua neljä pientä 18 cm vuokaan sopivaa kakkupohjaa. Pohjan voi paistaa myös kakkuvuokassa kts. silloin alkuperäinen resepti.


Helmi-kookospuurohyytelö

Idea puuron ohjeesta jonka löysin netistä.

4 dl kookosmaito (1prk)
4 dl vesi
1 dl sokeria (tai maun mukaan, puuroon tuli 1,5 dl)
2 dl Helmi-perunasuurimoita
1 prk säilykepäärynää
1-2 dl pensas mustikoita
7 liivatetta

Kiehauta kookosmaito ja vesi. Vatkaa helmisuurimot joukkoon. Keitä noin 10 min välillä sekoittaen. Anna puuron jäähtyä. Aseta kakkupohja noin 18 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuokan pohjalle. Leikaa säilykepäärynän puolikkaat puoliksi ja aseta kiertämään vuokan reunoja. Liota liivatteenlehtiä 10 min kylmässä vedessä. Kiehauta päärynäpurkin liemi kiehuvaksi, siirrä kattila pois liedeltä ja sekoita puristetut liivatteet nesteeseen. Sekoita liivate Helmipuuron joukkoon ja lisää pensasmustikoita ja loput päärynät kuutioina.

Kaada kookoshyytelö vuokaan kakkupohjan päälle. Vuoka tulee lähes täyteen. Anna hyytyä kylmässä seuraavaan päivään.

Koristelu

Asettele viinirypäleen puolikkaat ja pensasmustikat haluamallasi tavalla kakun päälle. Tee lopuksi kiille liivatteella tai hyytelösokerilla ja anna hyytyä ennen tarjoilua.
Kuvassa taustalla toinen vastaavalla tavalla toteutettu, mutta maidollinen floravanillalla täytetty hyytelökakku. Vatkaisin purkin kastiketta vaahdoksi ja lisäsin joukkoon mansikkalohkoja ja vadelmia. Hyydytin liivatteella ja koristelin vadelmilla, mansikoilla ja pensasmustikoilla. Tämäkin kakku oli munaton.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti